Ravintola Teatteri x Billebeino

16.10.17

Aloittaessani DJn hommat noin kahdeksan vuotta sitten soitin melkein pelkästään hip hopia. Siitä soittoskaalani on kuitenkin pikkuhiljaa laajentunut ja mukaan tullut uusia siistejä yökerhoja, drinkkibaareja sekä muita tapahtumia. Tanssilattialla kohtaavat eri ikäiset sekä taustaiset ja olen onnekas, että pääsen tutustumaan työni kautta suureen kirjoon huipputyyppejä.

Kun Ravintola Teatterista kyseltiin houstaamaan heidän uutta jokatorstaista urbaanin musiikin iltaa Kellobaarissa niin en tietenkään voinut kieltäytyä! Pääsisin musiikillisesti takaisin juurilleni ja vielä hienossa ympäristössä. Ilta järjestetään yhteistyössä Billebeinon kanssa, joka on jääkiekkoilija Ville Leinon lanseeraama vaatemerkki.

Jokaisella kerralla mukana on vieras ja ensimmäisessä illassa pääsin soittamaan ensimmäistä kertaa Larren G:n kanssa. Syksyn aikana tullaan näkemään myös muita DJ-vieraita kuten mm. DJ K2, Vicky sekä Money Grip.

// When I started Djing around eight years ago I played almost exclusively hip hop. However, from there on my selection has steadily grown and I’ve spinned at a growing number of night clubs, cocktail bars and events. People of different ages and backgrounds come together on the dancefloor and I’ve been very lucky to meet so many great people through my work.

When Ravintola Teatteri asked me to host their new urban music night at Kellobaari I couldn’t say no! I could go back to my musical roots and in a great location. The evening is held in collaboration with Billebeino which is a Finnish clothing brand founded by ice hockey player Ville Leino.

Each night has a guest and for the first night I had the honor to play with DJ Larren G. During the fall we will have multiple guests such as DJ K2, Vicky and Money Grip among others. Ravintola Teatteri is located right in the center of Helsinki: Pohjoisesplanadi 2.

Milan

28.9.17

Geneven ja Milanon välinen junayhteys on todella kätevä ja matka-aikakin on suhteelllisen lyhyt 4h. Reilasin viime vuonna pitkin Länsi-Eurooppaa ja suosittelen lämpimästi muutenkin junalla liikkumista. Paikat koki uudella tavalla ja kalusto oli modernia.

Milanossa ajatuksenani oli pääosin rentoutua. Tapasin paikallisia ja eksyin lopulta myös Comojärvelle. Pohjois-Italiassa on paljon nähtävää, mutta tällä reissulla en halunnut ottaa liikaa stressiä liikkumisista paikasta toiseen.

Muodin pääkaupunki on shoppailijan unelma. Löysin muutamia todella hyviä kasvisravintoloita esim. Alhambra Risto-Veg. Yöelämästä täytyy suositella erityisesti häröä KTV -klubia Chinatownissa, mutta käväsin myös Plasticissa (house, tekno) sekä Cavalli -klubilla (pop, luxury). Luomu jne. ostokset saa kätevästi Bio c' Bon ketjun kaupoista.

// It's easy to move between Geneva and Milan by train. The travel time is only 4 hours. I did an interrail trip in Western Europe around a year ago and I'm a big proponent of traveling by train. The trains were modern and you get to see things in a new perspective.

My goal in Milan was to relax. I met local people and decided to pop over to Lake Como. There's a lot to see in Northern Italy but in general I didn't really feel like moving around as it would have brought additional hassle to my "wind down" holiday.

The capital of fashion is a dream for the shopper. I found a couple of really good vegetarian restaurants e.g. Alhambra Risto-Veg. Regarding nightlife I have to recommend the crazy KTV club in Chinatown. I also visited Plastic (house, techno) and Cavalli Club (pop, luxury). You can find organic etc. products with ease in Bio c' Bon chain's stores.

Ig @nickkscom for stories

Holiday

22.9.17

Kiireinen keikkakesä on takana ja on aika pitää vähän lomaa! Päätin matkata Milanoon. Yritän lentää mahdollisimman harvoin päästöjen takia. Suorat lennot on useimmiten hieman parempia co2:n kannalta ja onneksi Finnairilla on sellainen Milanoon.

Siskoni asuu poikaystävänsä kanssa Genevessä ja päätin piipahtaa samalla siellä. Kävimme ensimmäisenä iltana heidän tutun ravintolassa Cafe du Bourg de Four’ssa Geneven vanhassa kaupungissa. Jazz-bändi soitti loistavaa musiikkia ja ruoka oli todella hyvää. Jäimme rupattelemaan aamun pikkutunneille asti. Viktor on järjestänyt useita underground bileitä ja hän kertoi meille paljon Geneven musiikkiskenestä.

Seuraavana iltana kävimme Hotel Metropolen terassilla, sillä siskollani oli DJ-keikka siellä. En ole aikaisemmin soittanut Emman kanssa, joten oli hauska soittaa pari biisiä ns. back 2 back. En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että siskostani tulisi DJ ja että soittaisimme joku päivä yhdessä!

// A busy gig summer is now behind and it’s time for a holiday! I decided to head to Milan. I try to fly as little as possible because of the environmental impacts. Direct flights are usually a little better co2 wise and luckily Finnair has a one to Milan.

My sister lives in Geneva with her boyfriend and I decided to pop over there as well. We visited their friend’s restaurant Cafe du Bourg de Four in the old town. The jazz band was superb and the food incredible. We chatted until the early morning hours. Viktor has arranged multiple underground nights and he told us about the scene in Geneva.

The next night we visited Hotel Metropole terrace as my sister had a gig there. I haven’t heard or played with her before and it was cool to do a couple of tracks “back 2 back”. A couple of years ago I wouldn’t have believed you if you’d told me Emma would become a DJ as well!

Hannes Snellman

13.7.17

Viime aikoina oikeustiede on alkanut kiinnostaa minua siinä määrin, että halusin saada tarkempaa kuvaa kyseisestä alasta. Minulla on joitain lakimiesystäviä ja heiltä olenkin kysellyt kaikenlaista.  Lisävastauksia ja yleisesti hyvä näköalapaikka tarjoutui, kun onni lykästi ja pääsin tutustumisjaksolle Hannes Snellman –asianajotoimistoon.

Asianajotoimisto Hannes Snellman on pohjoismainen asianajotoimisto, joka on erikoistunut haastaviin liike-elämän transaktioihin ja vaativaan riidanratkaisuun. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Moskovassa, Pietarissa ja Tukholmassa. Toimisto työllistää yli 300 liikejuridiikan ammattilaista. Yhtiö on perustettu vuonna 1909.

Olin osa Office Support Trainee -ryhmää ja työnkuvaan kuului erinäisiä hallinnollisia tehtäviä. Pääsin myös haastattelemaan toimistossa työskenteleviä lakimiehiä. Työtiimini oli todella mukava ja minut otettiin lämpimästi vastaan. Toimisto on hyvin moderni ja sijaitsee paraatipaikalla Eteläesplanadi 20. Maisemat ovat hienot!

// Recently law has started to interest me to the extent that I wanted to get a more accurate picture of the area. I have some lawyer friends and have been talking with them. Further info and generally a good view opened up when the law firm Hannes Snellman gave me an opportunity to get acquainted with their company.

Hannes Snellman is a premier Nordic law firm focusing on significant business transactions and complex dispute resolution. They have offices in Helsinki, Moscow, St. Petersburg and Stockholm. The firm employs over 300 business law practitioners. The company was established in 1909.

I was a part of the Office Support Trainee group and my job included a number of administrative tasks. I also got a chance to interview lawyers of various expertises working in the office. Our team was really nice and I was warmly received. The office is very modern and is located right in the center of Helsinki.

Kuvat/Photos: Maria Meurman